Alejandro (Alessandro) De Tomaso (s. 10.7.1928, Buenos Aires, Argentiina - k. 21.5.2003, Modena, Italia) oli argentiinalainen kilpa-autoilija, Formula 1 -kuljettaja ja kilpa-autojen valmistaja. De Tomaso ajoi vain kaksi F1-sarjan GP:tä vuosina 1957 ja 1959 Ferrarin ja Cooperin talleissa. Hän sijoittui yhdeksänneksi Argentiinan GP:ssä 1957, toinen kisa päättyi keskeytykseen. Hän ei saanut MM-pisteitä.

De Tomaso toimi nuoruudessaan Argentiinan silloista presidenttiä Juan Perónia vastustavassa underground-sanomalehdessä ja joutui vaikeuksiin. Hän muutti isänsä entiseen kotimaahan Italiaan ja asettui Modenaan, jossa hän työskenteli Maserati-kilpatallin mekaanikkona. Hän oli harrastanut aiemmin kilpa-autoilua ja niinpä hän uudessa työpaikassaan pääsi myös auton rattiin. Ensimmäisen merkittävän voittonsa hän saavutti 1955 Buenos Airesissa.

Pian tämän jälkeen De Tomaso tapasi nuoren naiskilpa-autoilijan Elizabeth Haskinsin. He alkoivat ajaa kilpaa yhdessä, saavuttivat kohtalaista menestystä ja menivät naimisiin 1958. Samana vuonna pariskunta voitti luokkansa Sebringin 12 tunnin kilpailussa Yhdysvalloissa.

Alejandro De Tomaso jatkoi kilpailemista vuoteen 1960 saakka ja alkoi sen jälkeen rakentaa kilpa-autoja perustamassaan De Tomaso Automobili -tehtaassa. Vuonna 1965 Ford Motor Company osti De Tomason yrityksen.

Mangusta näki päivänvalon 1967. Siinä oli Fordin viisilitrainen V8, Giorgetto Giugario suunnittelema kori Ghialta ja se pääsi samantien Modern Art museoon New Yorkiin. Valitettavasti näitä valmistettiin vain n. 400 kappaletta ennen kuin projekti lakkautettiin.

Samana vuonna Alejandro osti Maseratin 650.000 dollarilla ja omisti sen vuoteen 1989 saakka, jolloin hän möi 49% osakkeistaan Fiatille.

Suunnitelmat olivat valmiina tulevaisuuteen. Alejandrolla oli hyvät tilat ja hän oli löytänyt eri alojen asiantuntijoita sekä ostanut kaksi korivalmistajaa, Ghian ja Vignalen. Ford oli epäonnistunut GT40 mallin saamiseksi katuautoksi ja yrityskaupoissa Enzo Ferrarin kanssa. Sen sijaan Ford aloitti keskustelut Alejandron kanssa, mutta Mangusta ei ollut massatuotantoon soveltuva, joten uusi malli oli suunniteltava.

Tuloksena oli, että Pantera suunniteltiin ennätysajassa. Suunnittelun teki Tom Tjaarda ja korin piirsi Gian Paolo Dallara.

Vuonna 1970 esiteltiin ensimmäinen Pantera New Yorkissa. Siitä tuli erittäin onnistunut show. Ajaton muotoilu, tehokas amerikkalainen V8 voimanlähde ja hinta vain 9000 dollaria! Houkutteleva yhdistelmä. Vastaava Ferrari ja Maserati maksoivat vähintään kaksi kertaa enemmän ja Corvette n. 7000 dollaria.
De Tomaso myi vuonna 1971 300 autoa Eurooppaan, sillä Fordin kanssa solmittuun sopimukseen kuului oikeus markkinoida Panteraa Euroopassa ja muualla maailmassa lukuunottamatta USA:ta.

Fordin ongelmat USA:ssa alkoivat saman tien, sillä vuosien 1971-74 kasvaneet vaatimukset pakokaasupäästöissä, kolariturvallisuudessa, laadussa, metelissä ja polttoaineenkulutuksessa vaikeuttivat Panteran myyntiä.

Yhteensä USA:han tuotiin ja myytiin 6091 autoa vuoteen 1974 saakka, jonka jälkeen energiakriisin vaikutukset ja uudet turvallisuusmääräykset tekivät lopun Panteran maahantuonnista. Euroopassa myynti jatkui vuoteen 1994 saakka, jolloin Ford vetäytyi yrityksen omistuksesta.

Alejandro oli mukana myös moottoripyörien valmistuksessa.
Lokakuussa 1971 Alejandro De Tomaso osti Benellin osakkeista 85%, jättäen loput 15% veljeksille Marco ja Luigi Benellille. Tähän aikaan tehtaalla tehtiin kovasti töitä, jotta japanilaisille kilpailijoille olisi saatu vastaava tuote. De Tomaso valitsi mallin 750 Sei:n uudeksi tehtaan lippulaivaksi maailman vientimarkkinoille.
Vuonna 1972 osti hän myös MotoGuzzin ja DeTomaso halusi todella kilpailla japanilaisten kanssa heidän omalla takapihallaan. Nyt yritettiin kopioida japanilaisten tuotantomalli, tosin huonommalla laadulla. Aika ei ollut hyvä MotoGuzzille ja niinpä Alejandro palasikin V-twin ympäristöön laittaen Le Bemannan ja V50:n pyörilleen. Onneksi, sillä Guzzilla ei ollut pulaa hyvistä insinööreistä, vain viisaista johtajista.

Historia - Pantera

Useimmille autoharrastajille De Tomaso ja Pantera on sama asia. Noin 8500 valmistetusta De Tomasosta oli 85% Panteroita. Auto esiteltiin vuonna 1971 ja sitä valmistettiin vuoteen 1994 saakka. Superautojen maailmassa ei mikään auto yllä samaan. Verrattuna samaan aikaan valmistettuun Lamborghini Countachiin ei Pantera ollut mikään insinöörien mestariteos eikä suunnannäyttäjä. Oikeastaan se oli ensimmäinen superurheiluauto, johon normaali kuolevaisellakin oli varaa. Kun sitä myytiin vuonna 1971 USA:ssa, oli sen hinta 10.000 dollaria eli halvempi kuin Ferrarin halvin malli Dino 246GT. Koskaan ennen ei tällainen keskimoottorinen, 270 km/h huippunopeuteen yltävä superurheiluauto ollut hinnaltaan näin edullinen. Sitä kutsuttiinkin "köyhän miehen Lamborghiniksi".

Ford mahdollisti Panteran luomisen. Autonvalmistajana se päätti 1960-luvun lopulla, että heillä piti olla superurheiluauto omissa näyttelytiloissaan, joka houkuttelisi lisää asiakkaita. Ford yritti ostaa Ferraria, mutta Enzo Ferrari kieltäytyi kaupasta. Sen sijaan Alejandro De Tomason kanssa päästiin sopimukseen. Autojätti rahoitti koko Pantera-projektin ja sai sen avulla auton myyntioikeudet Amerikkaan, kun De Tomaso taas hallinnoi myynnin Euroopan alueella ja muualle maailmaan. Yhteiseksi tavoitteeksi asetettiin kunnianhimoinen 4000 auton vuosimyynti pelkästään Amerikan markkinoille. Ford oli ja on edelleen luotettava automerkki, mikä teki De Tomasosta luotettavan ja helpon huollettavan, vastakohtana monille muille italialaisille superurheiluautoille. Panteralle suunniteltiin perinteinen teräskori, poiketen aiemmista Vallelunga ja Mangusta malleista. Auto oli paljon tukevampi kuin Mangusta eikä siinä ollut samoja koriongelmia kuin aikaisemmin. Painonjakauma 41:59 oli myös paljon parempi kuin edeltäjällään. Panteran suunnitteli Tom Tjaarda Ghialta, jonka Alejandro De Tomaso oli ostanut jo vuosia aiemmin itselleen. Vaikka autosta ei tullut yhtä innovatiivinen kuin Giugarion piirtämä Mangusta, oli se silti ainutlaatuinen. Turvallisuuden parantamiseksi siinä oli normaali ovet ja moottoritilan kansi. Amerikkalaisia ostajia varten autossa oli ilmastointi ja sähkötoimiset ikkunat vakiona sekä tilava tavaratila takana moottoritilan yhteydessä. Autona Pantera oli helppo ylläpitää ja omistaa verrattuna Lamborghiniin, Ferrariin tai Lotukseen. Moottorin toimitti luonnollisesti Ford, 5,7 litrainen V8, paremmin tunnettu 351 kuutiotuumaisena Clevelandina, joka oli myös Mustang Boss mallin voimanlähteenä.

Vaikka tämä Detroitin valurauta ei ollutkaan hienoa tekniikkaa, kuten Ferrarin ja Lamborghinin V12-moottorit, se tuotti 330 hevosvoimaa ja ensimmäisessä Car & Driver lehden koeajossa Pantera ylsi 260 km/h huippunopeuteen. Kiihtyvyys 0-100 km/h onnistui 5,5 sekunnissa. Se vastasi suorituskyvyltään Ferrari Daytonaa tai Lamborghini Countach LP400:aa. Ford V8 moottorin käyttö toi mukanaan myös lisäedun; se oli halpa ja helppo huoltaa. Kommentit varhaisista Panteroista puolsivat auton tehoa ja korkeaa vääntöä. Saksalainen ZF-vaihteisto oli täsmällinen, ohjaus tarkka ja jarrut tehokkaat. Ohjaamo oli hieman ahdas ja kuljettajan ympäristö kaipasi parannusta. Valitettavasti Panteroiden laatu ei ollut paras mahdollinen, eikä se myöskään vakuuttanut Fordia autonvalmistajana. Myyntiodotukset eivät koskaan täyttyneet ja öljykriisi sekä sen mukana tulleet vaatimukset eivät helpottaneet tilannetta. Lopulta noin 5500 auton maahantuonnin jälkeen USA:han Ford päätti lopettaa yhteistyön De Tomason kanssa. Sen jälkeen ei Panteraa ole tuotu virallisesti Pohjois-Amerikkaan. Autoa myytiin edelleen Euroopassa.

Vuosien 1971 ja 1990 välisena aikana Panteraa päivitettiin useampaan kertaan, 1972 esiteltiin Pantera L, 1973 tuli Pantera GTS korkeapuristeisella V8 moottorilla, jossa tehoa oli 350 hv j a huippunopeutta autolla 280 km/h. Vuonna 1980 Pantera GT5 esiteltiin yleisölle koriin lisättyine spoilereineen ja korimuutoksineen, jotta leveät renkaat saatiin sovitettua autoon. Kaikki tämä teki autosta eksoottisen ulkonäön, joka muistutti lamborghini Countachia. Muutama vuosi myöhemmin 1984 korilevitykset yhdistettiin koriin ja mallimerkinnäksi tuli GT5-S. Kaikkien näiden vuosien ajan moottorina oli sama 5.7 litran Cleveland V8, mutta tehoa muutettiin useaan kertaan johtuen päästörajoituksista. De Tomaso ei olisi halunnut muuttaa teknisiä tietoja ja huippunopeudeksi annettiinkin aina sama 280 km/h. Suurimman osan aikaa Panteran historiassa auton teho oli 300-350 hv, mutta viimeisinä tuotantovuosina teho oli vain 247 hv.

Fordin luovuttua yhteistyöstä Pantera koki kovia aikoja. De Tomaso sai myytyä vain 1000 autoa seuraavien 20 vuoden aikana. Tästä johtuen Pantera muutettiin sarjatuotantourheiluautosta ekslusiiviseksi superurheiluautoksi ja sitä alettiin markkinoida samassa hintaluokassa italialaisten kilpailijoidensa kanssa. Auto alkoi tuntua ikääntyneeltä 1980-luvun puolessa välissä. Alejandro De Tomaso keskittyi enemmän hankkimansa Maseratin kehittämiseen eikä Pantera Sarja II saanut enää vaadittua aikaa. Kori oli suunnitelu uudelleen kokonaan Marcello Gandinin johdolla. Se näytti modernimmalta eikä ollut enää se yksinkertainen joka Pantera oli alunperin ollut. Erikoisin ulkoinen uusi piirre oli tuulilasin alareunaan sijoitettu spoileri, samanlainen, joka oli myös Maserati Shamalissa. Toinen iso muutos oli Ferrari F40-tyyppinen iso takaspoileri. Sarjan II Panterassa oli kevyempi kori ja moottori kuin edeltäjässään. Iskunvaimennusta muutettiin radikaalisti. Vanhanaikainen Cleveland V8 vaihdettiin nykyaikaiseen Fordin 302, 5-litraiseen V8 moottoriin, jossa oli elektroninen polttoaineenruiskutus täyttäen uudet päästörajoitukset. De Tomaso sovitti uuden kannen, imusarjan, nokka-akselit, venttiilit ja männät siten, että tehoksi saatiin 305 hv. Tosin viimeiset autot kuristettiin 248 hevosvoimaan johtuen jälleen kiristetyistä päästörajoituksista.Vuonna 1991 kehitettiin uusi malli, Pantera 200. Tämä auto varustettiin tuplaturbolla, jolloin tehoksi saatiin 450 hv ja huippunopeudeksi 200 mph (322 km/h), josta myös mallinimi. Pantera 200 esiteltiin aikaan, jolloin kaikki valmistivat superurheiluautoja eikä De Tomasokaan ehtinyt toimittaa montaa autoa. Tosiasiassa Pantera II-mallia valmistettiin ainoastaan 41 kappaletta vuoteen 1994 saakka. De Tomason kulta-aikakausi loppui Panteraan. Alejandro De Tomaso ei onnistunut enää rakentamaan Panteran kaltaista superautoa. Hän sai vakavan sydänkohtauksen vuonna 1993, selvisi siitä, mutta ei palautunut koskaan ennalleen viimeisinä kymmenenä elinvuotenaan.